”Luomut on outoja”

Anu Holopaisen kirjassa ihon alaiset kerrotaan määrittelemättömässä tulevaisuuden Suomessa siitä, miten nuorten ulkonäkö paineet ja halu ”barbimaiseen lookiin” voivat saada nuoret tekemään mitä tahansa saadakseen haluamansa ulkonäön.

Kirjan keskeisimmässä roolissa toimii 17-vuotias Jara, joka joutuu elämään luomuna ympäristössä, jossa jokaiselle on tehty jonkinlainen kehonmuokkaus. Jaran vanhemmat kieltävät häneltä kaikki kauneusleikkaukset, kunnes hän täyttää 18 ja saa itse päättää omasta kehostaan ja teoistaan. Vanhempiensa takia Jara joutuu turvautumaan 3D meikkeihin, mutta siihen turhautuneena purkaa hän tunteensa kirjan keskeisimmälle tapahtumapaikalle eli internetin keskustelupalstoille. Kirjan kohdat joissa Jara ilmaisee itseänsä keskustelupalstoille, on kirjoitettu chat muotoon ja se on kirjoitettu nuorisolle tutulla kielellä.

Jaralla on huonot välit äitinsä kanssa, eikä asiaa helpota se, että hänen vanhempansa eroavat. Jaran isä on löytänyt itsellensä uuden seuralaisen ja muutta tämän perässä Helsinkiin, pakoon pienestä peräkylästä missä Jaran perhe on asunut koko elämänsä. Jara haluaisi muutta isän mukana, mutta ymmärtää että hänen isän naisystävä ei haluaisi vanhan suhteen, melkein täysi-ikäistä teiniä roikkumaan omaan asuntoonsa. Jaralla on synkkä sivu elämänsä kirjassa, mutta hän näkee valoa tunnelin päässä, kun hän saa kesätöitä Helsingistä. Jaran tulevaisuus alkaa näyttää paljon valoisammalta, koska nyt oli tiedossa rahaa ja jo kohta koittava täysi-ikäisyys.

Kirja huokui mielestäni vahvasti nuorten tyytymättömyyttä itseensä ja sitä, kuinka joku voi olla valmis tekemään mitä vain saadakseen itsestään ”täydellisen” näköisen. Ihon alaisissa on luotu aivan omanlainen tunnelma, jota voisi sanoa ei niinkään jännittäväksi vaan kylmäksi, ahdistavaksi ja brutaaliksi esimerkiksi niin, että yhdeksäs luokkalainen on valmis myymään itseään saadakseen rahaa kehon muovauksiin.

Anu Holopainen: Ihon alaiset. Karisto 2015.

Aaro Lagercrantz 16C

Tyttö ja pommi - Jari Järvelä. Reima Ruponen

Kirjoittanut: Jari Järvelä 2014

Kyseinen kirja on hieno ja mielenkiintoinen teos. Sen parissa jää helpostikkin vietäämään hiemman pitemmänkin aikaa. Kirja tuntuu suhteellisen uskottavalta, sillä se sijoittuu suomalaiseen satamakaupunkiin, kuten Helsinkiin jossa itse asun, ja ympäristö on sen takia tutun tuntuinen. Kirjassa on kuitenkin joitain kohtia jotka tuntuvat epäuskottavilta.

Kirjan mieleenpainuvin kohta on todennäköisesti kohtaus jossa tapahtuvaan käänteeseen perustuu koko kirjan juoni, kun kirjan päähenkilön poikaystävä kuolee yövartijan toimesta, tämä käynnistää väkivaltaisen katkeruuden ja kostonjanon.

Kirjassa pidän sen toiminnantäyteisyydestä, kerronnan mielenkiintoisuudesta ja mielenkiintoisista dialogeista. Kirjassa en pidä siitä, että jotkin asiat on selitetty vähän turhankin pitkästi. Tai siitä, että jotkut henkilöiden käymistä keskusteluista ovat hieman sekavia, ja ne saattaa ehkä joutua lukemaan pariinkin kertaan ennen kuin tajuaa mitä siinä ajettiin takaa.

Kirjan lukeminen selvensi ihmisissä olevaa piirrettä, kostonhalu. Rakkaan menettäminen on kova paikka, ja tässä tapauksessa siitä alkoi seurata väkivaltaisia asioita. Kaikki alkoi kuitenkin pienestä ilkivallasta, graffitimaalauksesta. Kirjan opetus on jokseenkin kliseinen, mutta totta: rikos ei kannata.

Kirjan nimestä ei suoraan pysty sanomaan mistä kirja kertoo, eikä itseasiassa helposti lainkaan. Luettuani ensin vain kirjan otsikon, ajattelin kirjan kertovan konkreettisesti sodasta, mutta alettuani lukemaan, se mistä kirja kertoi ihmetytti kovasti, sillä se olikin jotain aivan muuta.

Peli- Anders de la Motte

Peli on vuonna 2013 julkaistu ruotsalaisen kirjailijan Anders de la Motten esikoisteos.  Kirjan päähenkilö HP eli Henrik on aivan tavallinen ruotsalaispoika häntä ei huvittaisi tehdä töitä ja koulun käynti on jäänyt kesken , mutta tietokonepelit ja lähes päivittäinen juhliminen ovat hänen lempipuuhaansa. Eräänä krapula-aamuna Henrikin elämä kuitenkin muuttuu ku hän löytää aivan uudenlaisen kosketusnäyttöpuhelimen, jonka näytölle ilmestyy teksti “Haluatko pelata peliä? Kyllä? Ei?” Pelinjohtaja antaa HP:lle tehtäviä aluksi helppoja mutta kirjan edetessä tehtävät muuttuvat vaarallisemmiksi.

   Lukukokemuksena kirja oli jännittävä ja ihan mielenkiintoinen. Valittuani kirjan en ollut ihan varma onko se kiinnostava koska en yleensä lue jännityskirjoja ja varsinkin kun kirjassa käytetään paljon IT-termejä enkä itse ole kiinnostunut IT-alasta tai ymmärrä sen termejä. Kirjan mieleenpainuvin hetki oli heti kirjan alussa se kun HP saa ensimmäisen tehtävänsä pelinohjaajalta, koska siinä vaiheessa ei vielä tiedä millaisia tehtävät tulee olemaan ja se tuo oman jännityksensä kirjaan. Kirjassa en pidä siitä että kirja on vähän epäselvä varsinkin ihan alussa, koska yhdessä luvussa kerrotaan kahta eri tarinaa jotka kuitenki liittyvät toisiinsa, mutta heti alussa se ei selviä ja se tekee siitä epäselvän. Kirjassa pidän siitä että tämän tyylsiä ja saman aiheisia kirjoja ei ole vielä kirjoitettu paljoa. Epäuskottavan kirjasta tekee se, että ei tälläistä tapahtuisi oikeassa elämässä, koska tälläinen peli olisi todella vaarallista.

    Tässä kirjassa mikään tapahtuma ei herätä minussa vahvoja tunteita, koska en itse pysty samaistumaan kirjan henkilöihin tai sen juoneen. Opin kirjasta sen, että kaikki ihmiset voivat muuttua ja se mikälaisia haluamme olla ja mitä haluamme tehdä on meidän omissa käsissämme. Kirjan nimi on mielestäni todella osuva ja sopii tähän kirjaan, koska se kertoo juuri sen mistä kirjassa on kyse.

Laura Limonta 16 C

Anders de la Motte, Peli

Otava (2013)

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika

Kirjailijan Carl-Johan Vallgren kirja varjopoika on Vallgrenin ensimmäinen rikosromaani joka, ilmestyi vuonna 2015. Kirjaa pidetään Vallgrenin yhtenä mestariteoksista. Kirja alkaa, kun lapsi katoaa mystisesti metrotunnelissa. Aikaa kuluu neljäkymmentä vuotta, kunnes pojan velikin katoaa jättämättä jälkeäkään. Tapausta alkaa selvittää mies nimeltä Danny Katz joka toimii tulkkina. Tapauksen Selvittäminen ei ehdi edetä pitkälle, kun Katz saa tietää, että hänet on täydellisesti lavastettu murhasta. Pian Danny Katz saakin huomata olevansa itse takaa-ajon kohteena.

     Kirjassa päähenkilönä oleva Danny Katz on noin neljäkymmentä vuotias isän puoleltaan oleva juutalainen mies. Katzin vanhemmat kuolivat, kun Katz oli murrosikäinen. Kaiken tämän jälkeen hänet värvättiin armeijaan salaiseen erikoisryhmään. Useampien vuosien jälkeen hän ajautui asumaan kadulle ja jäi koukkuun huumeisiin. Tärkeimpiä sivuhenkilöitä kirjassa on Katzin vanhat ystävät ajoilta, kun Katz oli vielä nuori, Suomalainen mies nimeltä Jorma joka on entinen taparikollinen sekä Katzin entinen tyttöystävä Eva.

     Kirjassa on monia juonnekäänteitä ja tästä esimerkkinä on kirjan alkupuolella tapahtuva murha, johon Katz lavastetaan syylliseksi.

     Kirjan miljöönä on Tukholma ja tarkemmin ollen keskitytään Tukholman pieniin kerrostaloihin ja kaupungin laitamilla sijaitsevaan huvilaan. Miljöötä kuvataan aina tarkasti mutta keskittymällä oikeisiin asioihin, jotta lukija saataisiin oikeanlaiseen tunnelmaan. Tapahtuma-aikana kirjassa on vuosi 2012 jolloin Joel Klingberg katoaa ja kirjan taphtumat alkavat.

     Kertojana on kaikkitietävä hän-kertoja ja tapahtumia kerrotaan yleensä Katzin näkökulmasta mutta usein myös Jorma, Eva ja muiden sivuhenkilöiden näkökulmista. Tämän avulla sain tietää henkilöistä ja heidän ajattelu tavoistaan enemmän.

     Jännitettä kirjaan on onnistettu luomaan sijoittamalla oikeanlaisia vinkkejä lukijalle jo etukäteen. Kirjan tekstityylikin auttaa paljon sillä se on tehty olemaan erittäin tarkasti kuvailtua tekstiä oikeisiin asioihin.

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika

2015, Otava

Suomentanut Maija Kauhanen

348 sivua  

Topias Lönnqvist 16B

Luin Petri Tammisen kirjan Enon opetukset, joka julkaistiin vuonna 2006.

Romaanissa suomalaisen perusmiehen jähmettynyt kuva saa uusia piirteitä ja ulottuvuuksia.

Tarinassa kerrotaan kuinka ihan tavallinen suomalainen mies voi olla oman elämänsä sankari.

Ainakin heidän mielestä joilla on sankarillisuus itseltä hukassa.

Kirjan päähenkilö on Jussi. Jussi on useaan otteeseen masennuksen kolhima perheen isä, joka on yrittänyt jo ikuisuuden saada kasaan väitöskirjaa yliopistolla. Tarinan ohella seurataan Jussin kymmenen vuotta vanhemman enon edistymistä, jonka kanssa Jussi hengailee. Jussi myös selvästi ihailee häntä. Jussi ei tunne missään muualla itseään kotoisaksi kuin varsinaissuomalaisella maaseudulla sukunsa kotipaikalla.

Kirja alkaa hautajaisista ja päättyy myös hautajaisiin. Henkilöitä ei ole montaa. Eniten kirjassa esiintyvät: Jussi, hänen enonsa ja enon kaveri Myrsky. Pääteemoja ovat miestä koskevan muutoksen lisäksi samaistuminen kaiken sen muutoksen alla mitä heidän elämissään tapahtuu. Ennen muuta kirjassa esiintyy isän ja pojan välinen rakkaus, joka saa miehet pakostakin etsimään isäänsä, olivatpa he millaisia tahansa.

Kirjassa ei paljoa puhuta naisista heistä kerrotaan vain parilla sanalla. Naisia kohdataan vain kun kolmikko on mökillä. Siellä he viettävät iltaa keskenään myrskyn naisystävän ja hänen kaverinsa kanssa. Myrsky ei selvätikkään mökin tapahtumien perusteella ajattele päällä vaan alapäällään kun hän vie naisystävänsä kaverin näin sanotusti pitämään hauskaa makuuhuoneen puolelle. Tämän seurauksena Myrskyn naisystävä yrittää tehdä itsemurhaa jolloin Jussi rientää auttamaan häntä.

Romaanin lopussa Jussi saattaa jo olla itsensä kanssa sopu suhteessa tai ainakin vähän siihen suuntaan. Jussi on matkalla jonnekkin poikansa kanssa he istuvat autossa. Jussi toimii enonsa opetusten mukaisesti keskustellessaan poikansa kanssa. Enon opetuksiin kuuluu vanha opetus ”teot puhuvat enemmän kuin sanat”.

En ole varma pidinkö kirjasta sillä välillä lukeminen meni hiukan tylsäksi ja kaikki asiat eivät olleet niin helposti ymmärrettäviä. Luku kokemuksena tämä oli kuintenkin mielenkiintoinen kaikesta huolimatta.

Ville-Veikko Ronkainen 16B

Enon opetukset

Petri Tamminen

Ian Fleming: 007 Timantit ovat ikuisia

Timantit ovat ikuisia on kirjailija Ian Flemingin kirjoittama kirja, joka on neljäs alkuperäisistä 007 kirjasarjan kirjoista. Alkuperäinen kirja ilmestyi vuonna 1956 ja teoksen on suomentanut Arto Tuovinen.

Kiinnostuin kirjasta lähinnä siksi, että olen katsonut elokuvaversion, joka oli mielestäni ihan hyvä. Kirjassa oli elokuvaan nähden paljon samaa, muun muassa koko juoni ja tapahtumien järjestys kulkivat käsi kädessä. Jäin kaipaamaan kuitenkin hieman enemmän toimintaa sekä vauhtia ja napakkuutta, sillä joskus asioihin jäätiin junnaamaan mielestäni liian pitkäksi aikaa. Kirjassa kuvailtiin myös asioita todella ahkerasti ja pinnisteltiin sen eteen, että lukija saisi tarkan kuvan tilanteista ja henkilöistä. Siinä esiintyi myös monia minulle tuntemattomia, ehkä hieman vanhahkoja sanoja. Juonikaan ei ollut täysin selkeä ja jäi hieman epäselväksi. Nämä tekijät laskivat mielenkiintoani ajoittain kirjaa lukiessani.

Bondin oli tarkoitus soluttautua laittomaan timanttien salakauppaa hallitsevaan järjestöön ja tietenkin nujertaa se. Bondin vähäisinä apureina toimivat tässä teoksessa nainen nimeltä Tiffany Case sekä Bondin vanha tuttu Felix Leiter ja hänen eräs ystävä. Näiden henkilöiden tapahtumat keskittyivät lähinnä New Yorkiin ja Las Vegasiin sekä jonkun verran Lontooseen. Bondin matka alkoi tuttuun tapaan Lontoosta ja taittui New Yorkin kautta Las Vegasiin. Tapahtumapaikkoja, jotka eivät olleet millään tavalla lopulta merkityksellisiä oli paljon. Juoni oli suurin piirtein se, että Bondin oli tarkoitus soluttautua timanttien salakauppaa hallitsevaan järjestöön ja nujertaa se.

Luettuani kirjan huomioni kiinnittyi myös siihen, että Bond oli kirjassa hieman erilainen hahmo kuin elokuvissa. Kirjan James Bond vältti viimeiseen hankaluuksia ja vaikutti muutenkin hieman vetäytyvältä.

Luulen että kirjailijaa nimeltä Ian Fleming ei tunnettaisi niin hyvin ilman kirjojen pohjalta tehtyä elokuvasarjaa.

Ian Fleming: 007 Timantit ovat ikuisia
Suomentaja: Arto Tuovinen
Gummerus 2012
Onni 16A

Blogi kirjasta ”Verta Lumella”

Päähenkilö Esittely

Jo Nesbᴓn verta lumella kertoo Päähenkilö Olavin työskentelystä tanskan heroiinikuninkaalle Daniel Hoffmanille, aikana jolloin heroiini rantautui Tanskaan. Olavin työnkuva yksinkertaisuudessaan oli Hoffmanin kilpailioitten eliminoimista.

Olav on kumminkin pohjinmiltaan hyvä sydämminen mies joka ajaa hänet kirjan aikana erittäin vaikeitten valintojen eteen.

                          Jos saisin tavatan Olavin jossain, niin haluaisin tavata hänet vanhanaikaisessa tanskalaisessa pubissa. Tarjoaisin hänelle siellä ison tuopin olutta.

                          Olav tekee erittäin vaikeita valintoja, joissa hänen pitää miettiä kuunteleeko hän järkeään vai sydäntään. Se tuottaa hänelle suunnattomasti pään vaivaa. Hän joutuu myös valita kahden naisen väliltä joista hän välittää suunnattomasti, hänen on tapettava ainakin toinen.

Arvostan Olavin suhteellisen hyvää kylmä hermoisuutta isojen valintojen edessä.

En olisi itsekkään toiminut näissä tilanteissa paremmin.

Olav arvostaa kirjoja ja niiden tarinoita erittäin paljon. Kirjat ovat iso osa Olavin elämää, hän lukee paljon mutta siltä ei tiedä mistään paljoakaan. Olav haluaisi lopettaa kirjojen jatkuvan lukemisen mutta hän ei siihen kykene.

Olavin käyttäytymisestä näkee selkeästi hänen työnkuvansa käskyläisenä ja sen ettei mies ole penaalin terävin kynä.

En välttämättä haluaisi mitään Olavin ominaisuutta tai piirrettä, koska ne todennäköisesti ajaisivat minut saman tyylisiin ongelmiin kuin Olavin. Esimerkiksi hyväsydämmisyys on erittäin hieno piirre mutta se myös aiheuttaa ongelmia jos luottaa vääriin ihmisiin.

Jo Nesbø: Verta lumella

Suomentanut: Outi Menna

Johnny Kniga 2015

Mauno Kuosmanen 16D

Marja Björk - Poika

”Jos tuntee olevansa tyttö, vaikka on biologisesti poika. Se on sama juttu kuin olisi sairaalassa lääkäreiden, sukulaisten ja koneiden mukaan vihannes, vaikka itse tietäisi olevansa elossa.”  Tiivistää Marja Björkin kirjan Poika, keskeisen sanoman. Kirjan päähenkilö Marion eli Makke (lopulta Miro) on ahdistavassa tilanteessa. Maken matka oman identiteetin löytämiseen on alustavasti melkeinpä mahdoton ja sen aikana syntyy monia haastavia ongelmia, joista haastavimmaksi muodostuvat perheen sisäiset ongelmat. Asiat helpottuvat ja itseluottamus kasvaa Maken löytäessä luotettavan kaveriporukan, joiden kanssa tuntee olonsa kotoisaksi. Kaveriporukassa nautittiin alkoholia, poltettiin tupakkaa ja pidettiin hauskaa. Normaalille nuorelle on varmasti tuttua vanhempien tiukka huolenpito. Maken vanhemmista vain äiti on jäljellä, isän menehtyessä Rovaniemellä moottorikelkka onnettomuudessa. Äidin huolenpito ja Maken ymmärrys on hailahtelevaa, mutta sisimmässään äiti haluaa auttaa, vaikka asia on selvästi vaikea sulateltava. Kirja kuvaa erilaisuuden ja itsensä löytämisen lisäksi erityisen hyvin myös Maken ja äidin ”Äiti-tyttö suhteen kehittymistä”.

                           Lukukokemuksena kirja oli yllättävän hyvä ja mieleenpainuva. En valinnut kirjaa vaan se oli minulle ainoa jäljellejäänyt vaihtoehto, jonka takia kirjan odotukset olivat hyvin alhaiset. Silti odotin päästä lukemaan kirjaa, sillä otsikko oli ytimekäs ja se vaikutti hyvin mielenkiintoiselta ja halusin tietää mitä se kätkee taakseen. Kirjassa oli paljon ristiriitoja ja niiden ratkaisuja, jotka pitivät kirjan mielenkiinnon yllä koko ajan. Maken ajatusten kuvailu oli mielestäni kirjan ykkösjuttu, jolloin pääsi itsekin pohtimaan asioita, ja miettimään, miten vaikeat asiat itse toteuttaisi.

 Kirjan luettuani ajatus siitä, että erilaisuus on rikkautta, vahvistuu. Kirjassa oppii ymmärtämään kuinka kiusallista ja monimutkaista on olla ainutlaatuinen. Samaistuminen Maken rooliin on minun ja varmasti todella monen muun mielestä vaikeaa. Kirjan luetuttaminen nuorille olisi mielestäni toimiva keino luoda ymmärrystä ihmisten monimuotoisuudelle.

Kirja on mielestäni uskottava. Uskottavuutta lisää se, että kirjassa käsitellään normaalia nykypäivän ongelmaa, joka varmasti yleistyy jatkuvasti. Esillä eivät olleet mm. yliluonnolliset tapahtumat ja sen sellaiset. Kirjan tapahtumat sijoittuvat omaan kotimaahamme Suomeen. Mielenkiintoa lisää se, että paikkakunnan tarkentuessa sain selville, että Makke asuu pääkaupunkiseudulla, jolloin kirjassa mainitut paikatkin olivat minulle tuttuja. 

                                                                                                                        

Jasper Lätti 16A

Marja Björk, Poika

Like kustannus (2013) 

Anna Jansson: Hämärän lapset                                                                                                                                

Anna Janssonin kirjoittama kirja, Hämärän lapset on rikosromaani. Siinä selvitetään 92-vuotiaan Heinzin ja 10-vuotiaan Mirellan murhia. Kirja oli mielestäni hyvä ja mielenkiintoinen. Pidin kirjassa siitä, että siinä oli paljon juonenkäänteitä ja niiden ansiosta jännitys pysyi loppuun asti. Kirjassa oli kuitenkin myös pari asiaa, joista en pitänyt. Siinä oli mielestäni liikaa henkilöitä. Kun kirjassa mainittiin joku henkilö, niin jouduin usein etsimään kirjan alusta kohdan, jossa kerrotaan kuka kyseinen henkilö on. Kirjassa oli takaumia, joista en oikein pitänyt. Vasta kirjan loppupuolella selvisi mihin asiaan takaumat liittyivät, joten alussa niitä oli tylsä lukea, koska ei tiennyt mihin ne liittyvät.

                          Kirjan mieleenpainuvin kohta oli suuri juonenkäänne kirjan tapahtumissa ja se oli jännittävin kohta kirjassa. Siinä poliisi Maria ja hänen poikansa Emil menivät Marian puoliveljen Walterin vuokraamaan huoneeseen lepäämään, koska Emilille oli tullut huono olo. Walter ei ollut silloin paikalla vaan avaimen huoneeseen antoi Renate, joka oli huoneen vuokraaja. Renate antoi avaimen myös huoneessa olevaan lääkekaappiin. Kun Maria oli ottamassa lääkekaapista pahoinvointilääkettä Emilille, hän löysi sieltä aseen, jolla Heinz ja Mirella oltiin murhattu. Samaan aikaan Walter saapui paikalle.

                          Kirjassa ei selvinnyt kunnolla mitä Walter lopulta ajatteli Mariasta ja se jäi mietityttämään minua. Kirjan aikana vasta Marialle selvisi, että hänellä oli puoliveli. Tilanteessa kun Maria oli löytänyt murha-aseen ja sanoi ilmoittavansa poliisille, Walter uhkasi tappaa Marian. Kirjan lopussa kuitenkin Walter lähetti onnentoivotuksen Marian ja hänen miehensä Björnin häihin.

                          Opin kirjasta miten paljon lapsuus vaikuttaa ihmiseen aikuisena. Tämä oli myös kirjan teema. Marian ja Walterin äiti oli hyvin arvaamaton ihminen. Se vaikutti Mariaan ja Walteriin siten, että heillä on vaikeuksia luottaa ihmisiin. Kirjassa vahvimpia tunteita minussa herätti, kun Måns kiusasi Mirellaa pitäen häntä orjanaan. Se oli mielestäni todella törkeää. Kirjan nimi ”Hämärän lapset” tulee joko näistä Marian, Walterin ja Mirellan lapsuuden vaikeuksista tai siitä, kun Mirella ja Måns, sekä Månsin kaverit olivat yöllä ulkona hämärässä.

                          Kirja oli uskottava, koska siinä tapahtuneet asiat olivat sellaisia mitä voisi oikeassa elämässäkin tapahtua.

                                                                                                                                       
                                                                                                                                                   Inka Seppälä 

Anna Jansson

Hämärän lapset (2014)

Gummerus

David Nicholls - Kaikki peliin

Luin David Nichollsin kirjoittaman romaanin Kaikki peliin. Alkuperäinen teos Starter for ten julkaistiin 2003 ja se käännettiin suomeksi vasta 2012 Sauli Santikon toimesta. Kirja oli lukukokemuksena miellyttävä, mutta minun piti lukea lähes neljäsosa kirjasta, jotta se sai herätettyä mielenkiintoni. Kirjan juoni oli todella hyvä, mutta osittain synkkä ja surullinen.

     Kirja kertoo 18-vuotiaasta Brian ”Bri” Jacksonista, joka elää Isossa-Britanniassa 1980-luvulla. Kirjassa seurataan hänen kehitystään vuoden ajan, kun hän aloittaa kirjallisuuden opiskelun yliopistossa. Kirjan kertojana toimii päähenkilö Brian ja kirjassa näkyy selvästi hänen ajatuksensa sekä mielipiteet. Brian vertailee kirjan tapahtumia ja henkilöitä kirjallisuuden tai musiikin tapahtumiin sekä henkilöihin. Hänen kiinnostuksen kohteitaan on etenkin musiikki ja kirjallisuus, joka ilmenee tekstissä selvästi. Hän tykkää etenkin Kate Bushin musiikista ja klassikko kirjoista. Brian pukeutuu vanhoillisesti eikä pidä omasta ulkonäöstään. Hänen isänsä kuoli, kun Brian oli 12-vuotias. Hän rupesi välttelemään äitiään isänkuoleman jälkeen läksyjen ja koulunkäynnin avulla, joka johti Brianin yleistiedon kasvamiseen ja arvosanojen paranemiseen. Kirjan pääaiheena on Brianin rakastuminen Alice Harbinsoniin ja kuinka tämä muuttaa hänen luonnettaan.

     Kirjan toisiksi tärkein henkilö on Alice Harbinson, johon Brian rakastuu/ihastuu nähdessään tämän bileissä lukuvuoden alussa. Alice oli toinen syy siihen, että Brian haki yliopistovisaan mukaan. Toinen syy siihen oli se, että hän katsoi sitä ohjelmaa lapsena isänsä kanssa joka vuosi. Alice on ainoa lapsi varakkaasta perheestä ja hän haluaa ryhtyä näyttelijäksi. Alice osallistuu yliopistovisaan, koska haluaa esiintymään televisioon. Alice on erilainen luonteeltaan kuin Brian. Toisia tärkeitä henkilöitä kirjassa on Rebecca Epstein ja Spencer. Rebeccasta tulee Brianin ensimmäisiä ystäviä yliopistossa ja hän on luonteeltaan melko kapinoiva ja kantaaottava. Rebecca opiskelee lakia ja antaa Brianille neuvoja. Spencer on Brianin lapsuuden ystävä. Spencer on luonteeltaan välinpitämätön ja pitää alkoholista. Spencer jätti opinnot kesken ja työskentelee huoltoasemalla, jossa joutui vaikeuksiin varastettuaan rahaa sieltä. Hän on kommunisti.

     Kirja etenee kronologisesti ja siinä on muutamia takaumia ja ennakointeja. Takaumissa palattiin Brianin lapsuuteen etenkin isän kuoleman aikoihin. Monet kappaleet kirjan lopussa alkoivat ennakoinneilla kappaleen tulevista asioista. Tämä teki tekstistä välillä sekavaa. Kirjassa on runsaasti dialogeja ja kirjassa kerrottiin vain tärkeimmät tapahtumat vuoden ajalta.

     Kirjan eräänlaiseksi sanomaksi sain, että huijaaminen ei kannata. Päättelin tämän siitä, että Spencer joutui suurin vaikeuksiin varastaessaan rahaa kassasta sekä yliopistovisassa Brianin joukkue diskattiin hänen huijauksensa takia. Kirjan keskeiseksi teemaksi päättelin seuran vaikutus luonteeseen. Tämän huomaa Brianin muutoksesta yliopistoaikana sekä Spencerin muutos Brianin lähdettyä. Sen näkee myös Rebecan olemuksen muuttumisesta masentavasta gootista iloisemmaksi kaveriksi Brianin tapaamisen jälkeen.

Jan Hautala 16A

David Nicholls – Kaikki peliin (starter for ten) 2003

suomennos: Sauli Santikko 2012

paino: Otava

414 sivua

Kishwar desai – pimeyden lapset

Luin kirjan Pimeyden lapset. Jo nimestä voi päätellä minkälainen kirjan sisältö on. Se oli melko rankkaa luettavaa, mutta olin varautunut siihen.

   Kirja kertoo 14 henkisen perheen raasta kuolemasta. Heidät murhataan omaan kotiinsa ja ainut henkiin jäänyt on perheen 14-vuotias tyttö Durga. Hänestä tulee automaattisesti syyllinen ja hänet laitetaan nuorisovankilaan kuulusteltavaksi. Kirjan päähenkilö Simran on sosiaalityöntekijä ja hänen tehtävänsä on saada Durga puhumaan ja kertomaan mitä tuona synkkänä päivänä tapahtui. Masentunutta ja kovia kokenutta teinityttöä ei olekaan ihan helppo saada puhumaan ja Simranin on saatava johtolankoja myös muualta.

    Perheen historia oli hyvin synkkä. Durga ei ollut rakastettu lapsi. Siinä kulttuurissa ainoastaan poikia ylistettiin ja rakastettiin, mutta tytöt olivat hylkiöitä. Durgaa ja hänen siskoaan ei huomioitu usein ja heillä oli erittäin tarkat säännöt. Perheisiin ei yleensäkään haluttu syntyvän tyttö lapsia ja jos syntynyt lapsi oli tyttö, se saatettiin tappaa mitä kamalammilla tavoilla.

    Kirja perustuu tositapahtumiin, mutta kaikki henkilöt ja tapahtumapaikat ovat fiktiivisiä. Se, että muualla maailmassa voi tapahtua näin kamalia asioita opettaa arvostamaan omaa kotimaataan ja sitä miten hyvin asiat täällä ovat.

    Teos oli mielestäni hyvin yksinkertainen ja se toisti aika paljon itseään. Pidin kyllä kirjasta ja sen juonesta, mutta olisin toivonut esimerkiksi jotakin huikeaa juonenkäännettä loppuvaiheessa, sitä ei tullut, joten kirja oli ennalta arvattava. Eniten kirjassa pidin siitä, kun tuli kohtia joissa Durga kirjoitti vähän niin kuin päiväkirjaa ja välillä pääsi lukemaan mitä hän ajatteli.



Emma Ingberg 16D

Kishwar Desai – Pimeyden lapset

Suomentanut Terhi Kuusisto

Like Kustannus Oy (2010)

Rikos ja rangaistus

Valitsin tämän kirjan melko sattumanvaraisesti ainoana perusteena se, että olin kuullut sanottavan sen nimen jossain. Kotiin päästyäni luin kirjan takakannen ja siitä selvisi heti kuinka ison palan olin ottanut purtavaksi.

                      Kirja ei tosiaankaan ole helppolukuinen. Yli sivun mittaisia kappaleita, pitkiä ja rönsyileviä virkkeitä, ja yleisesti vaikealukuista tekstiä. Teoksen lukemisesta ei keskittymättä selviä pelkästään kirjoitustyylin vuoksi, puhumattakaan itse ylipäänsä tekstin sisällöstä.

                      Rikos ja rangaistus oli kirjoitettu tasan 150 vuotta sitten, ja minulle ehkä mielenkiintoisin asia piileekin siinä. Se antaa katsauksen sekä 1800-luvun Venäjään, sen ajan kirjailijan sisäiseen ajatusmaailmaan. Mielestäni Dostojevskin tapa kirjoittaa hahmoja ja niiden välistä dialogia kertoo tietynlaisesta oikean todellisuuden irtaantumisesta. Vähän niinkuin joku olisi kirjoittanut paperille ylös millainen ihminen on käyttäen yksittäisiä sanoja, korostanut jokaista ominaisuutta melkein karkikatyyrimaisuuteen asti, ja laittanut hahmot ilmaisemaan ne mahdollisimman selvästi ja yksityiskohtaisesti.

                      Kuitenkin kun pääsin ohi kirjoitustyylistä ja totuin vaikealukuiseen tekstiin, itse kirjan pääaiheet ja ajatukset ovat taas toista luokkaa. Kirja kertoo moraalisuudesta, ajatuksena käypien aatteiden kuten rationalismin mahdollisesta ristiriidasta todellisuuden kanssa ja ihmisen luonnosta. Päähenkilö Raskolnikov murhaa vanhan ”ihmiskunnalle hyödyttömän” koronkiskuri-lainanmyöntäjän Aljona Ivanovan sanoen sitä moraalisesti ja loogisesti oikeudenmukaiseksi. Murhan jälkeen kuitenkin alkaa Raskolnikovin henkisen terveyden laskukierre, kun hän myöhemmin alkaa tuntea kasvavaa syyllisyyden tunnetta teostaan, aiempien ajatusten ja perustelujen väistyessä.

                      Rikos ja rangaistus on ehkä teemaltaan ja juoneltaan synkimpiä kirjoja mitä olen ikinä lukenut, mutta sanoisin silti, että jos saisin mennä ajassa taaksepäin valitsisin sen uudestaan.

Kirjoittanut F.M.Dostojevski

Julkaistu alunperin 1866 Russkiy Vestnikissä

Suomentanut Juhani Konkka

Sami Karvinen 16C

Step Swainston: Kuolemattomien kaarti

Kuolemattomien kaarti on Steph Swainstonin esikoisromaani, joka ilmestyi alkuperäisellä kielellään vuonna 2004. Kirja sijoittuu keskiaikaiseen maailmaan nimeltä Nelimaa, jota hallitsee kuolematon keisari. Hän on kerännyt joukon erityiskykyjä omaavia ja tehnyt heistä kuolemattomia. Nelimaa on jo vuosisatoja taistellut jättiläishyönteisten armeijaa vastaan, mutta viime aikoina ne ovat levinneet valtavalle alueelle, eikä kukaan tiedä mistä ne tulevat. Kirjan päähenkilö Jant Shira,jota kutsutaan myös Komeetaksi on keisarin viestinviejä ja yksi kuolemattomista.

  Jos saisin tavata Jantin tapaisin hänet mieluiten omassa maailmaassamme, koska Jant on tottunut kulkemaan maailmojen välillä eivätkä aikakausi erotkaan oli hänelle kuolemattomuuden takia ongelma.

  Jant tekee kirjassa monia eettisesti kyseenalaisia tekoja ja valintoja kuten antaa salaa kuolemassa olevalle miehelle huumetta, johon hän kuolee ja jopa käytännössä raiskaa naisen. Hän on myös vähällä menettää asemansa kuolemattomana huumeiden käyttönsä takia. Hän saattaa olla tunti- tai jopa päiväkausia tiedottomassa tilassa niiden takia, eikä pysty suorittamaan hänelle annettuja tehtäviä. Hän on kuitenkin käyttänyt huumettaan jo vuosisatojen ajan eikä tunnu pystyvän lopettamaan vaikka yrittääkin.

   Jant vaatii usein muilta asioita kuten rehellisyyttä samalla kun itse salaa esimerkiksi sitä, että on oikeastaan syy maailmansa lisääntyviin ongelmiin. Hänen mielipiteensä ystävistään ja muista kuolemattomista vaihtelevatkin sitä mukaan kun heistä paljastuu uusia puolia. Hänen käyttäytymisensä on muutenkin melko ailahtelevaa johtuen muun muassa huumeesta.

  Koska Jant toimii viestinviejänä hän on tottunut ottaamaan ja välittämään käskyjä ja välillä jotkut kuolemattomista pitävätkin häntä lähes palvelijana.

  Taito, joka hänellä on ja, jonka haluaisin itselle on tietenkin se, miksi hänestä tehtiin kuolematon eli kyky lentää ja uskomaton nopeus.

Steph Swainston: Kuolemattomien Kaarti
2010, Otava
380 sivua
Marcus da Silva Goncalves 16A

Kaikki viimeiset sanat (Looking for Alaska)

"Ensimmäinen ystävä, maailman kaunein tyttö, viimeiset sanat" ovat John Greenin kirjoittaman kirjan Kaikki viimeiset sanat (Wsoy 2014) keskeisimpiä asioita, jotka kuuluvat nuoren Miles Halterin uuteen elämään sisäoppilaitoksessa. Milesin elämä saa täyskäännöksen hänen aloitettuaan opiskelunsa Culver Creekin sisäoppilaitoksessa Alabamassa. Ennen saapumista Alabamaan Miles oli yksinäinen ja hiljainen, vanhempiensa suojassa asuva poika. Uusi ympäristö ja uudet ystävät muuttivat Milesia ihmisenä ja auttoivat häntä itsenäistymään ja tulemaan ulos kuorestaan. Milesin kämppäkaveri Chip "Eversti" johdattaa Milesin kiellettyjen jäynien tekoon, alkoholiin ja erilaisiin jännittäviin seikkailuihin ja kokemuksiin. Miles tutustuu Chipin kaveriporukkaan, johon kuuluu hänen lisäksi Takumi, Lara ja häikäisevän viehättävä ja salaperäinen, mutta Milesin harmiksi varattu tyttö Alaska.

              Kirja lukukokemuksena oli erittäin kiinnostava ja tunteita herättävä. Odotin kirjalta paljon, sillä toinen John Greenin kirjoittama kirja, Tähtiin kirjoitettu virhe (The fault in our stars), oli erittäin suosittu ja koskettava. Alussa kirja enemmänkin kertoi nuorten ihmissuhteista, ystävyydestä, rakkaudesta ja hauskanpidosta. Kirja ei vaikuttanut ollenkaan surulliselta tai syvälliseltä alussa, mutta sitten se sai täyskäänteen Milesin hyvän ystävän, sekä ihastuksen, Alaskan kuollessa yllättäen autokolarissa. Kirjan tunnelma kääntyi kokonaan viattomasta hauskanpidosta kuolema tapauksen selvittämiseen. Odottamaton käännös ei silti latistanut kirjan tunnelmaa, vaan alkoi kiinnostaa heti enemmän. Oliko Alaskan kuolema onnettomuus vai itsemurha? Kenelle hän oli soittanut sinä yönä ja minkä takia hän oli niin tolaltaan? Miksi varattu Alaska oli suudellut Milesia viimeisenä iltanaan? Näitä kysymyksia Miles ja Chip alkavat selvittämään toivuttuaan Alaskan kuolemasta. Pidin kirjasta, sillä toisinkuin The fault in our starsissa, kirjassa ei ollut pääosin pelkkää surua, vaan monia muitakin tunteita, kuten iloa, syyllisyyttä, rakkautta ja jännitystä. 

              Kirjan suomennettu nimi Kaikki viimeiset sanat, viittaa Miles Halterin pakkomielteeseen kuuluisiin viimeisiin sanoihin. Sanoipa Milesille kenet tahansa kuuluisan edesmenneen henkilön, Miles tietää hänen viimeiset sanansa. Viimeisten sanojen pakkomielle oli aluksi kiinnostava lisä Milesin hahmoon, mutta loppua kohti aloin ymmärtää enemmän viimeisten sanojen tarkoitusta kirjassa: Miles ei ikinä saanut tietää Alaskan viimeisiä sanoja. "Jatkuu myöhemmin, ok?" oli Alaskan viimeiset sanat Milesille suudelman jälkeen sinä yönä, kun Alaska sai surmansa.

             Alaskan hahmo ja persoonallisuus kirjassa olivat kiinnostavia. Alaska oli niin omaperäinen ja mystinen, niinkuin oli myös hänen kuolemansa. Alaskan kuolinyönä aiemmin he olivat juoneet alkoholia ja nukahtaneet. Kesken yötä Alaska herätti Milesin ja Chipin itkien hysteerisesti ja pyysi poikia hämäyttämään yövalvojaa Kotkaa. Sillä aikaa, kun pojat hämäytti Kotkaa sähikäisillä, Alaska lähti ajamaan autolla kännissä. Aamulla kaikki saivat kuulla suru-uutisen: Alaska oli törmännyt pakettiautoon. Mutta oliko Alaska ajanut tahallisesti keskelle tietä jätettyä pakettiautoa päin? Pojat saivat selville eri seikkoja Alaskan kuolinyöhön liittyen, mutta silti kirjan lopussa en saanut selvää vastausta oliko Alaskan kuolema itsemurha vai onnettomuus. Loppu jäi hieman häiritsemään. Odotin, että lopussa he saisivat selville Alaskan viimeiset sanat, mutta eivät saaneet. Kirja oli silti alusta loppuun kiinnostavaa lukemista. Lukisin jatkossakin John Greenin kirjoittamia kirjoja. Tarkemmin miettien ehkä oli vain parempi, ettei kirjassa kerrota Alaskan kohtalosta paremmin.

Mona Valtonen 16B
Kaikki viimeiset sanat
John Green
Wsoy 2005
Suomentanut Helene Butzow 2014

Ian Fleming, Casino Royale - Timi Kauneela

Luin kirjan Casino Royale jonka on kirjoittanut Ian Fleming. Casino Royale on ensimmäinen Bond-romaani. Ian Fleming julkaisi kirjan virallisesti vuonna 1953.

Kun luin kirjaa halusin tietää mitä kirjan päähenkilö James Bond tekee kirjassa.

Jos saisin tavata James Bondin jossain päin maailmaa niin se olisi kasinolla, koska Jamesin löytää luultavasti helpointen sieltä. Tarjoaisin hänelle muutaman juoman ja peliseuraa. 

Mielestäni James teki hyviä ja huonoja valintoja. Se että hän pelaa lähes henkensä Baccarat-nimisessä pelissä on jo melkein liikaa, miksi ei vain voisi pelata rahasta? Muuten hän selvisi lähes isoja virheitä tekemättä.

En osaa sanoa mitä James arvostaa kun luin kirjan mutta naisseurasta ja kasino elämästä hän niinsanotusti nauttii . ''Le Chiffre'' on Jamesille kuin vihollinen joka myöhemmin kirjassa sieppaa Jamesin naisen Vesper Lyndin jota James tietenkin lähtee hakemaan takaisin itselleen monien mutkien kautta.

James on hyvin rauhallinen ja puhuu selkeästi kirjassa. Mielestäni se on hyvä ja aika sopiva juuri sen kaltaiselle henkilölle kuin James. Hän käyttäytyy kohteliaasti niin kuin herrasmies varsinkin naisia kohtaan ja myös muita kohtaan kenet hän tapaa. 

James on hyvin rauhallinen jännittävissä tilanteissa jonka itse haluaisin omistaa koska en osaa olla läheskään yhtä rauhallinen kuin hän. Hän on myös omaperäinen mutta hänellä on huonot sosiaaliset taidot. 

Lukukokemuksena kirja oli hyvä ja siinä oli paljon eri tilanteita missä sai jännittää. Kirja on myös hyvä siltä osin että jos ei jaksa lukea pitkiä kirjoja suosittelen tätä koska sivuja on vain 247.

Timi Kauneela16A: Casino Royale

Albert Camus: Sivullinen

Luin Albert Camus´n romaanin Sivullinen. Kirja on julkaistu vuonna 1942 ja se on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1952. Sivullinen kertoo algerianranskalaisesta miehestä nimeltään Meursault, joka suhtautuu asioihin välinpitämättömästi tai ainakin muiden ihmisten odotusten vastaisesti. Meursault joutuu osittain sattumalta tilanteesen, jossa päätyy ampumaan arabimiehen. Tästä teosta Meursault tuomitaan kuolemaan.

Sivullinen oli lukukokemuksena mielenkiintoinen ja ainakin uusi, sillä en ole koskaan aikaisemmin lukenut tämän tyylistä romaania. Aikaisemmin lukemissani romaaneissa pääasia on ollut itse tarina, kun taas tässä pääideana oli ehkäpä se, mitä tarinalla haluttiin kuvata. Kirjassa mielenkiintoista oli myös sen kirjoitustyyli, joka on yksinkertainen ja toteava. Mielestäni tämä kirjoitustyyli kuvasti myös päähenkilön ajatustapaa.

Tämän romaanin mieleenpainuvin kohta minulle oli se, missä päähenkilö päätyy ampumaan arabimiehen. Tämä kohta oli kirjassa ikään kuin käännekohta, koska päähenkilön elämä muuttui täysin ampumisen jälkeen. Ampumiskohtaus oli siinäkin mielessä erikoinen, että vaikka tapahtuma oli dramaattinen, se oli kuvattu kirjan tyylin mukaisesti hyvin tunteettomasti. Pidin kirjassa eniten siitä, että se oli kohtuullisen lyhyt ja helppolukuinen. Kirja vaikutti varsinkin aluksi aika tylsältä, koska siinä kuvattiin vain arkipäiväisiä asioita ja tavallisia arkisia tapahtumia. Vasta jälkeenpäin ajateltuna romaani oli parempi kuin miltä se vaikutti lukiessa ja kirjasta sai poimittua paljon enemmän asioita vasta lukukokemuksen jälkeen.

Sivullinen on mielestäni tarinana aika uskottava, sillä vielä nykypäivänäkin useat ihmiset ovat joutuneet sattumaltakin tilanteeseen, jossa ovat päätyneet ampumaan jonkun.                       

Pohdin kirjan tapahtumista eniten aluksi sitä, että mitä merkitystä alun tapahtumilla ja henkilöillä oli. Jälkeenpäin pohdittuna tajusin, että useaa henkilöä ja tapahtumaa käytettiin päähenkilöä vastaan kirjan lopussa olleessa oikeudenkäynnissä. Esimerkiksi se, kun Meursault ei näyttänyt suuria tunteita äitinsä hautajaisissa, tuomari päätteli häneltä puuttuvan täysin kyky empatiaan, ja piti tätä kylmäverisenä murhaajana.

Eniten tunteita minussa herätti romaanin tapahtumista lopun tapahtumat, jossa muuten varsin tunteeton päähenkilö näyttää ensimmäisen kerran tunteensa ja raivostuu papille, joka hänkin olettaa, että hän tekisi normien mukaisesti ja kääntyisi uskoon juuri ennen kuolemaansa.

Kirjasta voi ehkäpä oppia sen, että jokainen ihminen on erilainen, ja että jokainen ihminen reagoi erilaisiin asioihin ja tilanteisiin eri tavalla.

Mielestäni kirjan nimi sopi erinomaisesti kirjan päähenkilöön, koska päähenkilö oli poissaoleva ja seurasi tapahtumia ”sivullisena”.                                                                                                                                                                                              

                                                                                                                              Ilmari Haarala 16c                                                                                                                  Albert Camus – Sivullinen (1942)

Aivot pellolle – Mikael Niemi

Kirjailija Mikael Niemen teos Aivot pellolle (Skjut Apelsinen) on vuonna 2010 julkaistu nuorisoromaani. Se keroo 16-vuotiaan ruotsalaisen lukiopojan aikuistumisesta ja syrjäytymisen tuottamista hankaluuksista, sekä hänen inhorealismin täyteisestä elämäntavastaan. Alkuperäinen teos on ruotsinkielinen ja sen on suomentanut Outi Menna vuonna 2011.

Kirjan keskeisimmät henkiöt ovat päähenkilö, 16-vuotias lukion toista vuotta käyvä, omassa, harmaassa ja inhorealistisessa maailmassaan elävä poika. Sivuhenkilöitä ovat päähenkiön ainoa ystävä Pålle, Tummahiuksinen ja vihreäsilmäinen tyttö nimeltä Lavendel, Koulukiusaajat ”Sianpärstä” Gunnar ja Knut, sekä päähenkilön äiti. Päähenkilö muuttuu kertomuksen edetessä entistä katkerammaksi ja alkaa purkaa tunteitaan kirjoittamalla viharunoja. Pållessa on havaittavissa samanlaista katkeroitumista, koska hänkin on samanlainen oman tiensä kulkija. Poikia kiusataan koulussa, joka yhdistää heidän ajatuksiaan ja tavoitteitaan paljon. Päähenkilön äiti alkaa huolestua päähenkilöstä yhä entistä enemmän, kun hän löytää viharunot ja huomaa että hänen poikaansa on mukiloitu.

Juonenkäänteitä kirjassa ovat, kun päähenkilölle paljastuu, että hänen ihastuksensa Lavendel pitääkin hänestä ja hänen runoistaan, ja kun ystävä Pålle alkaa toteuttaa kostoaan kiusaajille päähenkilön avustamana.

Kirjan aihe on selvästi aikuistuminen, sen tuomat vaikeudet ja koulukiusaaminen. Viimeinen pistää miettimään aika paljon etenkin kirjan lopussa. Aiheet näkyvät myös selvästi teemassa, joka on yksinäisyys ja katkeruus.

Tarinan tapahtumapaikka on ruotsalainen lähiö/pikkukaupunki, jonka rankennukset ovat lähinnä kerros- tai rivitaloja. Tapahtuma-aika on myöhäinen syksy ja tarina sijoittuu aikavälille 2005-2010. Tapahtumaaika ja paikka tekevät tarinan tunnelmasta paremman, kuvaukset ovat osuvia, ja mielestäni pimeä ja kylmä loppusyksy sopii teemaan todella hyvin.

Kirja kerrotaan kokonaan päähenkilön näkökulmasta. Tekstissä tulee siis selvästi esiin hänen ajatuksensa, mielipiteensä ja ajattelumallinsa. Kertoja on siis minäkertoja. Päähenkilön ajattelumalli on yleensä negatiivinen, joka näkyy myös tekstistä melko paljon, mutta tekstistä ei silti ole tehty liian negatiivistä luettavaksi.

Kirjan juoni on koko tarinan läpi hidasvetinen. Se on kumminkin samalla odottava ja lukija saa kokoajan miettiä milloin jotakin tapahtuu. Tällätavoin kirjaan on saatu jännitettä, joka purkautuu lopussa.

Teoksen teksti on tyyliltään melko omintakeista. Se on leikittelevää ja vertauskuvia on paljon. Se on myös kuvailevaa, ja pyrkii muodostamaan lukijalle tarkkoja mielikuvia. Kirja on kumminkin kirjoitettu hyvällä kirjakielellä.

Mikael Niemi: Aivot pellolle

2011, WSOY

suomentanut Outi Menna

209 sivua

Eero Laatikainen 16B

Jojo Moyes, Kerro minulle jotain hyvää

Luin kirjan, jonka suomennettu nimi on Kerro minulle jotain hyvää. Romaanin on kirjoittanut Jojo Moyes. Kirjan päähenkilö on Louisa Clark. Jos minulla olisi mahdollisuus tavata Louisa Clark tahtoisin, että tapaamme Pariisissa. Tarjoaisin hänelle croisantteja ja kupin kuumaa kahvia viihtyisässä pikku kuppilassa.

Louisa päättää yrittää muuttaa Willin mieltä armokuolemsta. Hän kehittää kalenterin, joka on täynnä retkiä ja tekemistä, jonka avulla Will saisi elämän halunsa takaisin. Mielestäni Louisan valinta on hyvä ja kirja ei olisi mitään ilman sitä.

         Louisa arvostaa todella paljon perhettään ja muita ihmisiä. Hänellä on kirjan alussa vahvoja mielipiteitä Willistä ja siitä, että Willin on jatkettava elämäänsä.

         Louisa on hyvin puhelias, karismaattinen ja  valmis oppimaan uusia asioita. Hän on kasvanut rooliin kuusi-henkisen perheensä elättäjänä, sillä hän on ainoa työssäkäyvä. Kirjan alussa hänen elämänsä on tasapaksuista rutiinia päivästä toiseen ja hän on sinut sen kanssa. Kirjan edetessä saan huomata, että Louisa etsiikin elämästään muutakin kuin kotiarkea

         Piirre jota ihailen valitsemassani päähahmossa eniten on hänen päättäväisyytensä, vaikka hän kohtaa elämässään vastoinkäymisiä.

Mette Friman 16D

Kerro minulle jotain hyvää

Jojo Moyes, 2016