maanantai 31. lokakuuta 2016

David Nicholls - Kaikki peliin




Luin David Nichollsin kirjoittaman romaanin Kaikki peliin. Alkuperäinen teos Starter for ten julkaistiin 2003 ja se käännettiin suomeksi vasta 2012 Sauli Santikon toimesta. Kirja oli lukukokemuksena miellyttävä, mutta minun piti lukea lähes neljäsosa kirjasta, jotta se sai herätettyä mielenkiintoni. Kirjan juoni oli todella hyvä, mutta osittain synkkä ja surullinen.
     Kirja kertoo 18-vuotiaasta Brian ”Bri” Jacksonista, joka elää Isossa-Britanniassa 1980-luvulla. Kirjassa seurataan hänen kehitystään vuoden ajan, kun hän aloittaa kirjallisuuden opiskelun yliopistossa. Kirjan kertojana toimii päähenkilö Brian ja kirjassa näkyy selvästi hänen ajatuksensa sekä mielipiteet. Brian vertailee kirjan tapahtumia ja henkilöitä kirjallisuuden tai musiikin tapahtumiin sekä henkilöihin. Hänen kiinnostuksen kohteitaan on etenkin musiikki ja kirjallisuus, joka ilmenee tekstissä selvästi. Hän tykkää etenkin Kate Bushin musiikista ja klassikko kirjoista. Brian pukeutuu vanhoillisesti eikä pidä omasta ulkonäöstään. Hänen isänsä kuoli, kun Brian oli 12-vuotias. Hän rupesi välttelemään äitiään isänkuoleman jälkeen läksyjen ja koulunkäynnin avulla, joka johti Brianin yleistiedon kasvamiseen ja arvosanojen paranemiseen. Kirjan pääaiheena on Brianin rakastuminen Alice Harbinsoniin ja kuinka tämä muuttaa hänen luonnettaan.
     Kirjan toisiksi tärkein henkilö on Alice Harbinson, johon Brian rakastuu/ihastuu nähdessään tämän bileissä lukuvuoden alussa. Alice oli toinen syy siihen, että Brian haki yliopistovisaan mukaan. Toinen syy siihen oli se, että hän katsoi sitä ohjelmaa lapsena isänsä kanssa joka vuosi. Alice on ainoa lapsi varakkaasta perheestä ja hän haluaa ryhtyä näyttelijäksi. Alice osallistuu yliopistovisaan, koska haluaa esiintymään televisioon. Alice on erilainen luonteeltaan kuin Brian. Toisia tärkeitä henkilöitä kirjassa on Rebecca Epstein ja Spencer. Rebeccasta tulee Brianin ensimmäisiä ystäviä yliopistossa ja hän on luonteeltaan melko kapinoiva ja kantaaottava. Rebecca opiskelee lakia ja antaa Brianille neuvoja. Spencer on Brianin lapsuuden ystävä. Spencer on luonteeltaan välinpitämätön ja pitää alkoholista. Spencer jätti opinnot kesken ja työskentelee huoltoasemalla, jossa joutui vaikeuksiin varastettuaan rahaa sieltä. Hän on kommunisti.
     Kirja etenee kronologisesti ja siinä on muutamia takaumia ja ennakointeja. Takaumissa palattiin Brianin lapsuuteen etenkin isän kuoleman aikoihin. Monet kappaleet kirjan lopussa alkoivat ennakoinneilla kappaleen tulevista asioista. Tämä teki tekstistä välillä sekavaa. Kirjassa on runsaasti dialogeja ja kirjassa kerrottiin vain tärkeimmät tapahtumat vuoden ajalta.
     Kirjan eräänlaiseksi sanomaksi sain, että huijaaminen ei kannata. Päättelin tämän siitä, että Spencer joutui suurin vaikeuksiin varastaessaan rahaa kassasta sekä yliopistovisassa Brianin joukkue diskattiin hänen huijauksensa takia. Kirjan keskeiseksi teemaksi päättelin seuran vaikutus luonteeseen. Tämän huomaa Brianin muutoksesta yliopistoaikana sekä Spencerin muutos Brianin lähdettyä. Sen näkee myös Rebecan olemuksen muuttumisesta masentavasta gootista iloisemmaksi kaveriksi Brianin tapaamisen jälkeen.
Jan Hautala 16A
David Nicholls – Kaikki peliin (starter for ten) 2003
suomennos: Sauli Santikko 2012
paino: Otava
414 sivua