Luin kirjan "Minne tytöt kadonneet", kirjan on kirjoittanut Leena Lehtolainen ja se on julkaistu vuonna 2010. Kirjan aloitus oli ihan hyvä, mutta mitä pidemmälle kirjaa luki sen parempi ja kiinnostavampi siitä tuli. Minä tykkäsin kirjasta todella paljon, se oli todella viihdyttävä ja tätä kirjaa myös jaksoi lukea.
Kirjan mieleenpainuvin asia oli, kun hangesta löytyi neljäs muslimityöttö kuolleena. Kirjassa Maria Kallio oli töissä Espoon poliisin epätyypillisten rikosten solussa. Kirjan alussa kerrottiin, että kolme muslimityttöä on kadonnut viiden viikon aikana ja heitä kaikkia yhdisti samalla tyttökerholla käyminen. Maria Kallio alkoi selvittelemään näitä rikoksia ja yhtäkkiä kirjassa tapahtui käänne. Noor Ezfahani oli löytynyt kuolleena, kuristettuna omaan päähuiviinsa. Kirjassa selvisi, että hänkin oli käynyt samalla tyttökerholla, missä muutkin muslimitytöt olivat käyneet.
Pidin kirjasta todella paljon. Esimerkiksi siitä, kun juoni eteni nopeasti, mutta kaikki kuvattiin silti todella yksityiskohtaisesti. Kirja ei ollut missään vaiheessa tylsä, eikä tullut sellaista oloa ettei halua lukea vaan päinvasoin. Kirjassa en tykännyt kuitenkaan siitä, miten jotkut näistä rikoksien selviämisistä olivat ennalta-arvattavissa.
Kirja oli hyvin realistinen, koska näin olisi oikeastikin voinut käydä. Toisaalta kuulusteluissa selviää asioita, joita ei ehkä ihan joka päivä epäilisi murhan taustaksi. Noor Ezfahanin murhan taustat ovat hyvin epärealistiset, niin kuin osa muistakin tapahtumista, mutta kirjan ajatus on mielestäni se pointti ja se on uskottava. Kirja ja sen tapahtumat olivat niin selkeät, että en oikeastaan jäänyt miettimään yhtään mitään.
Minua alkoi todella kirjassa ärsyttämään Heini Korhonen ja hänen käyttäytymisensä, se miten hän manipuloi ihmisiä ja käyttää hyväkseen. Hänet raiskattiin loppuosassa kirjaa ja senkin hän oli itse suunnitellut, mutta seuraukset omassa mielessä olivatkin pahemmat kun hän oli osannut kuvitella. Mielestäni kirjassa ei oikeastaan ollut mitään suurta opetusta, tai ainakaan itse en sitä tekstistä osannut poimia. Ainut minkä ajattelin jonkilaiseksi opetukseksi oli, että älä luota kaikkiin, vaikka tuntuisikin että voisit. Kirjan nimi sopi hyvin aiheeseen ja oli aika kekseliäs, kun vielä huonolla Suomella oli kirjoitettu.
Emilia Ruuska 16D
Minne tytöt kadonneet
Leena Lehtolainen, 2010
Tammi, 342 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti